Levi's
- ‹
- ›
Farkut joilla on historia
Vaikka farkkumerkki Levi’s:in tyyli on huippumoderni, sen historia alkaa peräti vuodesta 1853. Sinä vuonna saksalaissyntyinen amerikkalaismies Levi Strauss perusti amerikkalaisen vaatemerkin Levi Strauss & Co. Firman suuri läpimurto tapahtui 20 vuotta myöhemmin vuonna 1873, kun herra Strauss lanseerasi niin kutsutut blue jeans – eli farkut! Sen myötä oli perustukset yhdelle maailman suurimmista vaatemerkeistä tehty. Nykyään Levi’s on maailmanlaajuinen muotikonserni, jolla on yli 500 kauppaa ja jonka tuotteita myydään 110 maassa.
Alunperin niin kutsutut blue jeansit olivat tarkoitettu kaivostyöläisille ja muille raskasta työtä tekeville ryhmille, koska vahvasta farkkukankaasta tehdyt housut metallinastoineen olivat erityisen vahvatekoisia ja kestäviä. Vasta 1950-luvulla farkkujen status alkoi muuttua työhousuista osaksi muodin historiaa. Nykyään Levis farkut ovat erittäin suosittuja farkkuja. Monelle farkkumallit Levis 501 ja Levi's 512 ovat malleja, joita ilman on lähes mahdoton elää. Lisää farkkuihin Conversen tennarit ja saat taatusti ikonisen, amerikkalaisen lookin.
Originaali, amerikkalainen farkku-unelma
Brändi on ajan myötä laajentanut valikoimaansa ja nykyään tuotannossa on täydet mallistot sekä miehille että naisille. Mallistot sisältävät kaikkea vaatteista ja kengistä upeisiin asusteisiin. Alusta asti brändin tavoitteena on ollut luoda alkuperäisiä ja innovatiivisia tuotteita, jotka viestivät karua ja coolia tyyliä sekä autenttisuutta. Mallistot ovat pysynyt uskollisena alkuperäiselle ’raskaan työn tekijän -idealle’, johon kuuluvat ruudulliset mekot ja paidat, kivipestyt hameet ja housut, vahvat ja kuluneet takit ja kaikki todellisen cowboy-tyyliin. Jos haluat tehdä tyylistäsi täydellisen, tutustu myös upeaan nahkatakki-valikoimaamme.
Brändin pitkä historia ja alkuperäisyys ovat yhä tänä päivänä osa Levi’s tapaa kehittää ja suunnitella uusia tuotteita. Suunnittelijat pitävät tärkeänä, että mallistoissa käytetään alkuperäisiä malleja ja samalla niihin lisätään uutta ja innovatiivista tyyliä, joka seuraa uusinta muotia.
Osta ikoniset Levi’s tuotteet
Olipa etsinnässä sitten legendaariset Levis farkut, suosittu Levi's t-paita tai lämmin Levi's huppari, täällä Katonin sivustolla meillä on erityisen laaja valikoima ihania ja upeita denim-tuotteita tältä maailmanlaajuiselta farkkukonsernilta. Naisille tuotteita löytyy kategorioista takit, shortsit, puserot, tennarit, saappaat ja tietenkin farkut. Miehille farkkujen lisäksi brändin tuotteita löytyy kategorioista paidat, takit, alusasut, tennarit ja nauhakengät. Ja voit hyvin olla onnekas, ja löytää Levi’s alennusmyynnin täältä Katonin sivuilta. Tutustu valikoimaan ja huomaan, mitä tuotetta ilman et yksinkertaisesti voi elää. Oikein paljon shoppailu-iloa farkku-universiumissamme!