Miten muodin keinoin voi rakentaa parempaa maailmaa?

Muotibisneksellä on merkittävän suuri rooli maailmantaloudessa. The State of Fashion 2017 – raportin mukaan maailmanlaajuinen muotiteollisuus on seitsemänneksi suurin teollisuuden ala koko maailmassa.

Muotiteollisuuden kasvaessa huoli ihmisiä ja ympäristöä kunnioittavasta liiketoiminnasta ja kulutuskäyttäytymisestä on nostanut päätään. Muoti ja pukeutuminen ovat keskeinen osa ihmisten arkea, mutta miten muotiin pitäisi suhtautua nykyisten muotialaa koskevien haasteiden edessä? Onko muoti vain pinnallista ja moraalitonta puuhastelua vai yhteiskunnallisesti merkityksellinen voima, minkä avulla voi rakentaa parempaa maailmaa?

Minna Palmqvist, Justus Kantakoski ja Emilia Tikka ovat nuoria suomalaisia suunnittelijoita, joiden suhde muotiin rakentuu oman työn kautta muotia tutkien, suunnitellen ja taiteen keinoin. He haastavat muotimaailmaa osittain vaikeiden ja vaiettujen asioiden tiimoilta ja heidän halu rakentaa parempaa maailmaa on kadehdittavan intohimoinen. Miten he sen tekevät?

Nämä kolme nuorta suomalaista muodin suunnittelijaa auttavat syventämään ymmärrystämme muodista taidemuotona, vaikuttamisen keinona ja tutkimuksen kohteena. Kuulemme, miten muotisuunnittelun avulla voi purkaa sukupuoleen, vartaloon ja pukeutumiseen liittyviä normeja ja kuinka muotitaiteen keinoin voi käsitellä miehisyyttä ja turvattomuutta Suomessa. Saamme myös vinkkejä, miten voi välttää sosiaalisen median välittämiä ulkonäköpaineita tai tukea vanhempana kasvukipuisia lapsia ja nuoria välttämään niitä. Kurkistamme myös tulevaisuuden innovaatioihin ja opimme, miten vaatteilla voi herättää ajatuksia ihmiskehon perinteisten rajojen hälvenemisestä teknologian tuomien muutosten myötä.

Artikkeli jakautuu kolmeen osaan ja voit halutessasi tarkastella vain tiettyä aihealuetta klikkaamalla otsikkoa

 

Muoti taidemuotona: Mikä erottaa vaatteen taiteesta?

Jonkun pitää ottaa aina se ensimmäinen askel. Ja tällä kertaa se oli Reetta Kalajo, jonka toimesta EMMAssa, Espoon Modernin Taiteen museossa, lähdettiin toteuttamaan uudenlaista kokeilua Suomessa tuomalla muotia taidemuseoon.

– Halusimme olla ensimmäisiä, kuvailee näyttelyn kuratoinut EMMAn intendentti Kalajo.

 

Muodin tuominen museoihin on uusi trendi. Vaikka maailmalla esimerkiksi New Yorkin Metropolitan-taidemuseon pukuinstituutin näyttelyssä ja Met Gala – tapahtumassa museot ja muoti ovat kohdanneet jo yli 40 vuotta, on Suomessa muotia nähty taidelaitosten esittäminä vasta vähän. Kalajon mukaan Suomessa on ollut muotia esitteleviä näyttelyitä aiemmin esimerkiksi Designmuseossa, mutta ensimmäistä kertaa nyt kuvataiteen rinnalla taidemuseossa.

Muodin ja kuvataiteen välisiä rajapintoja esittävä For Fashion’s Sake -näyttely koostuu kolmentoista pohjoismaisen nuoren muotisuunnittelijan töistä.  Kuva: Ari Karttunen/EMMA

 

For Fashion’s Sake – näyttely on esillä Espoon Modernin Taiteen museossa EMMASSA 3.9.2017 asti. Kuva: Ari Karttunen/EMMA

 

Taidehistoriaa pääaineena opiskellut ja Gallen-Kallelan Museossa aikaisemmin työskennellyt Kalajo on näyttelystä enemmän kuin innoissaan ja kiitollinen saamastaan tuesta pohjoismaisilta design- ja muotikeskuksilta, alan korkeakouluilta ja muodin kentän toimijoita.

– Lähdimme mukaan toteuttamaan Aalto – yliopiston Muotoilun laitoksella työskentelevän muodintutkimuksen professorin Annamari Vänskän toimesta järjestettyä seminaaria Kriittisyys on uusi musta, Muoti 2000 – luvulla, missä oli mukana muodintutkimuksen johtavia tutkijoita kansainväliseltä kentältä, esittelee Kalajo näyttelyn ympärille rakennettua keskustelua muodista.

 

Seminaarissa haettiin ymmärrystä esimerkiksi siihen, voiko muoti olla sosiaalista kommentaaria ja kritiikkiä pelkän kuluttamisen sijaan.

Mutta mennäänpä takaisin muodin ja kuvataiteen välisiin rajapintoihin. Vaate kertoo taiteen tavoin aikakaudesta, ajan hengestä ja estetiikasta. Missä vaiheessa vaate muuttuu taideteokseksi ja mikä erottaa muotisuunnittelijat taiteilijoista?

– Muotisuunnittelijat ovat taiteilijoita, mutta heidän tulokulmansa ei välttämättä tule taidekontekstista, kuvailee muotitaiteilija Justus Kantakoski.

 

Kantakosken Emmaan tekemä tilaustyö on muotiteos. Työ koostuu  yhtenäisestä kankaasta ja samalla kudontatekniikalla tehdystä seinävaatteesta ja farkuista. Farkun kaavat määrittivät, mitä seinävaatteessa on.Kolmas osa teosta on hopeinen takki.Takin hopeinen pinta on saatu aikaan foliolla, joka lämpöprässätään lämpöreaktiivisesti pinnoitettuun kankaaseen kiinni.

– Otin aikamoisen riskin, kun aloitin tekemään sitä, koska ajattelin, että voinko mä tehdä niin ja mennä niin äärirajoilla, kun rupesin miettimään sitä taiteen ja vaatteen eroa…. Missä vaiheessa se raja murtuu?

Justus Kantakosken muotiteos EMMAn For Fashion’s Sake näyttelyssä. Kuva: Timo Nyman

 

Kantakosken kysymys ei ole vain mielenkiintoinen, mutta myös aiheellinen esimerkiksi verotuksen näkökulmasta. Taideteosten ja kaupallisten vaatteiden arvonlisävero poikkeaa toisistaan. Kun kyse on taideteoksesta, niin missä vaiheessa taideteos muuttuu vaatteeksi tai toisinpäin?

– Onko se käyttötarkoitus? Mutta sitten kun ajatellaan koruja ja korutaidetta. Ymmärrän, jos tehdään kaupallista tuotetta, mutta sitten kun tehdään taidevaatteita niin sit mä en osaa enää sanoo, pohtii kokeelliseen muotitaiteeseen erikoistunut Kantakoski.

 

Kantakosken teos syntyi amerikkalaisen taiteilijan Eric Freemanin ja suomalaisen taidemaalari Marianna Uutisen inspiroimina, joiden vapaasta tyylistä muotitaiteilija erityisesti pitää.

Kysymys taiteen ja muodin välisestä rajapinnasta on ja pysyy mielenkiintoisena.

Muoti vaikuttamisen keinona: Onko sillä väliä, mitä päälleen pistää?

Muodin tutkimuksen dosentti Ritva Koskennurmi-Sivonen kirjoittaa tekstiilikulttuuriseuran julkaisussa, että pukeutuminen on perustavaa laatua oleva jokapäiväinen ilmiö ja että ihmisen oikeutta omiin vaatteisiin – tai muuhun omaan ulkonäön muovaamiseen – pidetään suorastaan ihmisoikeutena.

Pukeutuminen on ihmisoikeus, mutta myös velvollisuus julkisilla paikoilla, mutta onko sillä niin väliä, miten päälleen pistää?

Koristautuminen ja suojautuminen ovat olleet ihmisen motiiveja vaatettaa itsensä aikojen alusta alkaen. Pukeutumisen tavoite on siis sekä esteettinen että käytännöllinen. Pukeutumisella voi vaikuttaa siihen, miltä näyttää muiden silmissä ja toisaalta suojata itseään katseilta. Mielenkiintoiseksi pukeutumisen tekee erityisesti sen kommunikatiivinen ulottuvuus, sillä pukeutumisella on myös mahdollisuus viestiä muille ajatuksistaan ja ottaa kantaa.

– Muoti mahdollistaa fantasian, kritiikin ja identiteetin luomisen. Pukeutumisen avulla voi sanoa tai olla sanomatta niin paljon, kertoo Tukholmassa asuva ahvenanmaalainen muotisuunnittelija Minna Palmqvist.

 

Omassa pukeutumisessa Palmqvist pitää erityisesti mahdollisuudesta vaatteiden avulla rakentaa itsensä jatketta.

Muotisuunnittelija Minna Palmqvistin kuvamaailma on hyvä esimerkki siitä, miten hyvin pukeutumisen keinoin voi kertoa tai olla kertomatta paljon. Kuva: Ceen Wahren.

 

Se, miten naisen keho nähdään kohteena muiden tarpeita varten, on kysymyksiä, joihin Palmqvist ottaa kantaa työnsä kautta muotisuunnittelijana. Naisen kehoon liittyvä julkinen keskustelu ja median tarjoama kuvamaailma ruokkivat omaa vaatemerkkiä kehittävän taiteilijan ja suunnittelijan inspiraatiota jatkuvalla sykkeellä. Miellyttäminen, seksuaaliset tarkoitusperät, sirouden ihannointi… Lista mediassa esiintyvistä tavoista esittää naisen vartalo muiden tarpeita tyydyttävänä kohteena on pitkä ja se turhauttaa ruokkien muotisuunnittelijan inspiraatiota entisestään.

– Median lisäksi saan inspiraatiota naisilta, jotka tekevät vastarintaa ja joilla on energiaa taistella, mutta myös heiltä, jotka eivät jaksa ja jotka tarvitsevat muita tekemään sen.

 

Vuonna 2015 Palmqvist työsti vaatesuunnittelijoiden tärkeimmästä työkalusta, torso-mallinukesta, viisi epätyypillistä naisvartaloa ja suunnitteli näille viidelle normeista poikkeavalle vartalotyypille vaatteet kannanottona naisten kehosta käytävään julkiseen keskusteluun.

Minna Palmqvistin No Body – projektin kuvasaldoa. Kuva: Minna Palmqvist.

 

Terveellisempää kehonkuvaa ajava No Body – projekti on osa Palmqvistin Intimately Social – projektia, missä intiimi viittaa ihmisten oikeaan fyysiseen vartaloon ja sosiaalinen vartaloon, jonka ihminen näyttää ulospäin.

Palmqvist arvostaa omassa pukeutumisessaan volyymia ja istuvuutta. Tärkeintä hänelle on kuitenkin olla miellyttämättä asuvalinnoillaan muita. Sosiaaliseen vartaloon kohdistuvat odotukset ja paine on voimakas ja Palmqvist tarttuu teemaan voimallisesti For Fashion’s Sake – näyttelyssä esillä olevassa muotiteoksessaan Intimately Social 04:09. Teoksessa vaatteet ikään kuin pursuilevat vaaleanpunaisista ilmapalleroista yli.

– Teokseni on osoitus siitä, miten koen, että monet naiset näkevät kehonsa. He ovat kuin kuriton joukko, jotka eivät koskaan näytä tai käyttäydy niin kuin itse haluavat vaan toimivat sen mukaan, miten he ovat oppineet pukeutumisellaan vastaamaan muiden odotuksiin.

 

Minna Palmqvistin teos Intimately Social 04:09 Emman For Fashion’ s Sake – näyttelyssä. Kuva: Anna Ronnqvist.

 

Palmqvistin manifestin ytimessä on vähentää naisten ulkonäköpaineita muistuttamalla, että jokaisen vartalo on oma eikä siihen tulisi kohdistaa arvostelua tai odotuksia. Miten ulkonäköpaineista voi päästä eroon vai voiko?

– Ensimmäinen neuvoni on muokata sosiaalisen median uutisvirtaa seuraamalla ihmisiä, joihin voi samaistua ja joilta saa virtaa sen sijaan, että antaisi tilaa vain täydellisille hammasrivistöille ja kapeille kehoille, vinkkaa Palmqvist.

 

Hän toivoo, että varsinkin lapset ja nuoret saisivat elää maailmassa, missä kauneus tarkoittaa tuhatta erilaista tapaa eikä vain kauniita valkoisia hampaita ja siroja vartaloita.

Myös riihimäkeläinen Kantakoski haluaa töillään purkaa Palmqvistin tavoin normeja.

– Elän eteenpäin aikaa ja aina kun löytyy joku uusi aihe, mikä haastaa mun mieltä, pureudun siihen, oli se sitten ekologisuus, sukupuolinormatiivisuus, rasismi tai joku muu.

 

Kesäkuussa 2017 Kantakoski haastoi normeja kutomalla käsin drag-taiteilijoiden vanhoista esiintymisvaatteista uuden asun ja pukemalla sen pronssiselle Johannes Haapasalon Nyrkkeilijät –veistokselle Helsingin Kalliossa. Osana Helsinki Pride – tapahtumaa järjestetty muotitaiteellinen installaatio käsittelee miehisyyttä, turvaa ja turvattomuutta Suomessa. Teoksen avulla Kantakoski haluaa kyseenalaistaa muodin tapaa ilmaista sukupuoli-identiteettiä ja haastaa ihmiset kyseenalaistamaan omia ennakkoasenteitaan.

Justus K, Koneen Säätiön tukema installaatio. Kuva: Maija Toivanen / HAM

 

Ulkomailla itsensä kymmenen vuoden päästä näkevä muotitaiteilija pakkaa parhaillaan matkalaukkuaan kuvauskeikalle Italiaan ja Ranskaan. Miten paljon muotisuunnittelija miettii itse omia asuvalintoja aamuisin?

– En yhtään. En kerkee. Se on semmoinen vartti ja sit lähtee.

 

Muoti tutkimuksen kohteena: Mitä siinä tutkitaan?

Muodintutkimus on vielä varsin nuori tieteenala. Maailmalla akateemisen muodintutkimuksen parissa on tehty töitä muutamien kymmenien vuosien ajan, mutta Suomessa muodin teoreettinen tutkimus on Aalto-Yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskän mukaan vasta lapsen kengissä.

Artikkelissa Muoti kuuluu yliopistoihin Vänskä toteaa, että muotia on pitkään pidetty turhamaisena, pinnallisena, moraalittomana ja feminismin vastaisena ja siksi sen ei ole katsottu olevan akateemisen tutkimuksen arvoista. Muodin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen merkitys on kuitenkin muodintutkijan mukaan vahva ja tärkeä osa ihmisen identiteettiä.

Vänskän mukaan muodintutkimusta ei voi valita Suomessa missään yliopistossa pääaineeksi, mutta sitä voi opiskella osana jotakin muuta pääainetta kuten sosiologiaa, taidehistoriaa, kulttuurintutkimusta ja markkinoinnintutkimusta. Samanlaisia terveisiä lähettää myös käsityötieteessä suomalaisen muotiateljeekulttuurin historiasta vuonna 1998 väitellyt Ritva Koskennurmi-Sivonen:

–  Mitään niin laajaa yksikköä kuin Tukholman Center for Fashion Studies ei Suomessa ole, muodin tutkijoita kylläkin on eri tieteenaloilla.

Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksesta, käsityötieteen yliopistonlehtorin työsuhteesta eläkkeelle jääneen Koskennurmi-Sivosen tutkimuksen pääkohteet ovat muoti ja käsityö, erityisesti lähihistoriassa ja yksilöllisesti suunnitellussa ja valmistetussa ateljeemuodissa.

Annamari Vänskä  on tarkastellut tutkimusprojekteissaan tähän mennessä muun muassa, miten lapsuutta esittävillä mainoskuvilla pyritään vaikuttamaan kuluttajiin, muodin kuratoimista ja sylikoiriin suuntautuvaa luksusmuodin kulutusta.

Porvoolainen Emilia Tikka opiskelee parhaillaan Berliinin taideyliopiston ”interdiciplinary design” maisteriohjelmassa. Ohjelman nimi viittaa poikkitieteelliseen ja uuden luomiseen ajattelemalla asioita yli totuttujen rajojen.

– Lähdin Berliiniin valmistuttuani Metropolia ammattikorkeakoulusta 2011 hakemaan uusia kokemuksia.

 

Vuodet Berliinissä ovat kuluneet opiskeluiden ja töiden parissa projektipäällikkönä muoti agentuurissa, suunnittelijana Kostas Murkudiksella sekä oman yrityksen suunnittelun merkeissä.

Suunnittelija Emilia Tikan vaateteos ”Machine”. Kuva Zuzanna Kaluzna

 

Tikka ei näe itseään varsinaisesti muotisuunnittelijana vaan pikemminkin suunnittelijana, jonka työt mediasta huolimatta heijastelevat tiettyjä teemoja. Muoti on hänelle väline tuoda esiin ajatuksia ja herättää keskustelua. Tikan töitä onkin esitelty muotinäytösten sijasta kansainvälisesti taidemuseoissa ja design näyttelyissä.

Suunnittelija Emilia Tikka on kiinnostunut ihmiskehon perinteisten rajojen hälvenemisestä teknologian tuomien muutosten myötä. Kuva: Zuzanna Kaluzna

 

Tikan maisterin työn liukuu muodin rajojen ulkopuolelle ja käsittelee synteettistä biologiaa ilmiönä, spekulatiivisen designteorian näkökulmasta.

– Tutkimukseni kohteena on erityisesti biosensori teknologia, ja kuinka “wearable” teknologian myötä digitaaliset laitteet siirtyvät yhä lähemmäs ihoamme.

 

Tikka haluaa herättää keskustelua suunnittelemalla spekulatiivisia tulevaisuuden käyttöesineitä, joiden kautta tulevaisuuden mahdollisia tilanteita voi hahmottaa. Hän on erityisen kiinnostunut uusien teknologioiden tuomista mahdollisuuksista, uhkakuvista ja niiden välimaastosta.

Emmassa Tikalla on esillä mallisto External body, mikä oli hänen ensimmäinen askeleensa tähän aihepiiriin.

– Halusin vaatteilla herättää ajatuksia ihmiskehon perinteisten rajojen hälvenemisestä teknologian tuomien muutosten myötä.

 

”Longdress” on Emilia Tikan External body – malliston työnäyte. Kuva Zuzanna Kaluzna

 

Tikan maisterin työn tarkoitus on tutkia lähemmin teknologian kehityksen suuntaa ja miten nämä uudistukset mahdollisesti käytännössä voisivat vaikuttaa esineisiin, sovelluksiin ja sitä kautta jokapäiväiseen arkeemme.

Lopuksi

Toivon, että tämä pieni tutkimusmatka muodin monivivahteiseen maailmaan on piristänyt arkeasi ja  parhaimmillaan avannut uusia ajatuksia ja mietteitä muodin maailmaan. Ehkä se on myös auttanut suhtautumaan muotiin kaikkine alan haasteineen myös jollain tapaa uudelleen?

Idea artikkelille sai alkunsa For Fashion’ Sake – näyttelyn inspiroimana. Keskusteltuani näyttelyn kuratoineen Reetta Kalajon ja näyttelyyn tilausteoksen tehneen Justus Kantakosken kanssa,  inspiroiduin aiheesta entisestään. Heidän, kuten myös muiden artikkeliin tekoon osallistuneiden, into ja intohimo tarkastella muodin ja taiteen välisiä rajapintoja ja ilo ja energia kaiken sen tekemisen ympärillä on hyvin vahvaa.

Muodin keinoin voi kertoa tai olla kertomatta todella paljon. Olen vaikuttunut, miten paljon sanottavaa ja annettavaa suomalaisilla muodin parissa toimivilla asiantuntijoilla on meille kaikille.

Millaisia ajatuksia suunnittelijoiden tarinat ja kannanotot sinussa herättävät?

Tutustu näyttelyyn ja inspiroidu aiheesta lisää suunnittelijoiden, taiteilijoiden ja tutkijoiden esittelysivuilla: 

For Fashion’s Sake –näyttely Espoon modernin taiteen museo EMMASSA 3.5 – 3.9.2017

Justus Kantakosken ajatuksia muotiteoksen takaa (lisätty 1.9.2017) 

Minna Palmqvist

Justus K.


Emilia Tikka

Annamäri Vänskä 

RItva-Koskennurmi Sivonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hei! Olen Tanskassa asuva yhteiskuntatieteilijä. Toimitan juttuja erityisesti suomalaisten saamasta näkyvyydestä ja mukana olosta erilaisissa tapahtumissa Tanskassa, mutta myös suomalaisia kiinnostavista ja koskettavista ilmiöistä yhteiskunnassa yleensä. Olen kiinnostunut tutkivasta journalismista, pohjoismaisesta tyylistä, kestävästä kehityksestä ja tarinoista tuotemerkkien takana.

Julkaistu